Highland Cattle

Historia ja piirteet

Ylämaankarja eli Highland Cattle on ikivanha skotlantilainen naudan alkuperäisrotu, josta on kirjoituksia jo 1500-luvulta. Rotu on luonnostaan sopeutunut elämään Ylämaiden karuissa olosuhteissa ja sen myötä näille hurmaaville sarvipäille on kehittynyt erinomainen ravinteidenkäyttökyky. Tehokas karkearehun hyväksikäyttö mahdollistaa kasvatuksen ilman väkirehustusta.

Näyttävien sarvien lisäksi ylämaankarja erottuu muista naudoista paksun karvapeitteensä vuoksi. Pehmeä aluskarva toimii lämmittävän villapaidan tavoin ja pitkä, karkea päällyskarva toimii sadetakkina estäen aluskarvaa kastumasta. Pitkä karva suojaa eläimiä myös hyönteisiltä.Väriltään Highlander voi olla musta, keltainen, punainen, tiikerijuovikas tai harmaanruskea.

Ylämaankarjan nahka on noin kaksi kertaa niin paksu kuin tavallisen naudan nahka. Muhkean karvapeitteen ja paksun nahkansa ansiota nämä sympaattiset karvapäät viihtyvät erinomaisesti saadessaan oleilla ympäri vuoden ulkosalla – vapaasti liikkuen ja lajinomaisesti käyttäytyen. Huonommilla säillä ja kesäkuumalla metsän suojissa lymyillen.

Kooltaan Highlander on melko pieni. Korkeus vaihtelee 120 – 160 cm välillä. Aikuinen lehmä painaa noin 400-600 kg ja täysikasvuinen sonni noin 700-1000 kg. Hidaskasvuisena rotuna Highlander ei sovi tehotuotantoon – hiehojen teurasikä on 2 vuotta ja sonnien 2,5 – 3,5 vuotta. Luonnollinen ravinto ja hidas kasvu tekevät lihasta erityisen maukasta, tummanpunaista, lyhytsyistä, vähärasvaista ja tasaisesti marmoroitua. Se on erinomaista pihvilihaa, jossa on vähemmän kolesterolia, mutta enemmän proteiineja kuin muiden rotujen pihvilihassa.

Luonne

Vaikka Highlander voi näyttää hurjalle suurine sarvineen on sen perusluonne kuitenkin rauhallinen. Eläimet kiintyvät omistajiinsa ja rakastavat rapsutuksia ja harjaamista. Ensiarvoisen tärkeää on eläinten hyvä ja rauhallinen kohtelu – kun emot luottavat hoitajiinsa, saadaan myös vasikoihin kontakti heti pienestä alkaen. Uteliaina nämä pienet pörröiset nallekarhun näköiset veijarit tulevat haistelemaan emoa rapsuttavaa ihmistä ja vähitellen antautuvat itsekin rapsuteltaviksi. Monesti mielletään, että kaikki sonnit olisivat puhisevia kiukkupusseja. Toisin on haikkusonnien kanssa – nämä pojat ovat leppoisia ja rauhallisia tallustajia, jotka monesti mörisevät matalasti hoitajansa nähdessään, tulevat luokse ja kääntävät kaulansa rapsutettavaksi. Harvoin saa tehdä laitumella mitään ilman, että uteliaat sarvipäät seuraavat perässä. Esimerkiksi aitalankojen tarkastuskierrokset tehdään yleensä porukalla yhdessä omistajan kanssa.

Luottamuksen syntyminen omistajan ja eläinten välille mahdollistaa kaikin puolin sujuvamman käsittelyn – esimerkiksi poikimisessa avustaminen voisi olla hankalaa ilman yhteistä säveltä sarvipäiden ja omistajan välillä. Jokainen eläin on yksilö ja Highland-emoilla on erittäin voimakas äidinvaisto – pari ensimmäistä päivää vasikan syntymän jälkeen emo voi olla suorastaan vaarallinen. Emot huolehtivat vasikoistaan yhdessä ja esimerkiksi laitumelle eksynyt koira tai susi voi päästä hengestään. Oman karjan parissa on tullut todistettua pari kertaa tilannetta, jossa vasikan ja emon väliin mennyt koira sai liukkaan lähdön aitauksesta. Eräs kettu taas saateltiin kevätpäivänä lauman johtajalehmän toimesta perässä kävellen pois aitauksesta.

Lauman sisällä vallitsee tarkka arvojärjestys. Alempiarvoinen väistyy korkea-arvoisemman tieltä hyvissä ajoin. Silloin tällöin näkee nahistelua ja totisempaakin puskemista kun arvojärjestyksestä mitellään. Se jolla voimat loppuvat ensiksi antaa periksi ja alistuu häviäjäksi.

Vasikat

Ylämaankarjan vasikat saavat olla ja kasvaa emonsa kanssa ensimmäiset 7-9 kuukautta. Emon maito on pikkuvasikan pääravinto, jolla herkutellaan vapaasti aina noin 8 kuukauden iässä tapahtuvaan vieroitukseen saakka. Varsin nopeasti vasikat alkavat maistella emon esimerkkiä noudattaen myös heinänkorsia ja keväällä syntyneet vasikat syövät jo kesän tuoretta ruohoa. Muuten rodulle ei tarjota väkirehua, mutta hyvissä ajoin, noin pari kuukautta ennen vasikoiden vieroitusikää aletaan niitä totuttamaan lisäravintoon. ”Vasikkabaarissa” tarjoillaan päivittäin esim. litistettyä kauraa, jotta vasikat oppivat syömään muutakin kuin heinää. Tämä siksi, ettei vasikoiden kasvu pysähdy vieroituksen yhteydessä. Emon maidon jäädessä pois on energiavaje korvattava, jotta kasvava vasikka saisi riittävästi ravintoa. Vasikkabaarin ”ovesta” sisälle mahtuvat ainoastaan vasikat ja se toimii samalla myöskin vasikkapiilona – osa alueesta on katettu ja seinällinen, joten siellä on mukava makoilla pehmeillä alusilla.